Blogikirjoitukset

VJM-Magazinen blogi – kuvien maailma haltuun sanojen avulla.

Suloinen, pörröinen ja verissäpäin.

Tatu Blomqvist (25.11.2009)

Koirista ei kovin usein löydä kuvia tappelemassa. Koirien välinen väkivalta sai taannoin osakseen melkoisesti huomiota kun brittiryhmä paljasti dokumentissaan Suomessa toimivan koiratappeluringin julmuuksia. Elävien eläinten kärsimysten seuraaminen hupimielessä on väärin, oli kyse sitten koirista tai areenalla matadorin miekkaa väistelevistä häristä. Koirien, kuten monien muidenkin lemmikkieläinten on tärkeää saada seuraa myös lajitovereistaan ja tähän touhuamiseen kuuluu olennaisena osana myös hampaiden väläyttely, murina ja paini. -"Hyi hitto, onks toi joku koiratappeluvideo", kysyi vieressäni istuva matkustaja kun näki minun editoivan pätkää jossa kaksi tuttua koiraa painii lumessa. Ei se ollut, ja molemmat koirat jatkoivat lenkkiään kavereina, ilman vammoja. Ohimennen vilkaistuna meininki tietysti saattoi näyttää ja ennenkaikkea kuulostaa aikalailla samalta kuin tilanteessa jossa osapuolet tappelevat hengestään. Nyrkkeilymatsi se kuitenkin oli, tai ehkä paremminkin vapaaottelua.

Uusimmat

Juha Mäkinen (7.04.2010)

Selailin taannoin Tampereen kaupunginkirjaston sarjakuvahyllyn ranskankielistä osiota. Otin selailtavakseni Jean-Christophe Chauzyn albumin...

Tatu Blomqvist (29.03.2010)

Tai eipä oikeastaan. Onnella tuskin oli osuutta asiassa kun visuaalisen journalismin opiskelija Maija Tammi äänestettiin viime...

Anne Teräväinen (26.03.2010)

1990-luvulta tuttu eurodance-tyylinen discojumputus uppoaa ja saa suomalaiset bilettäjät vieläkin tanssimaan. DJ:t ja bailaajat...

Tatu Blomqvist (18.03.2010)

Digikameralla on niin helppoa kuvata. Digikameroiden takia kuvia on nykyään liikaa. Digikameran kuvia ei pääse kehittäm...

Maija Saari (16.03.2010)

Silmät vuotavat vettä, mutta tipat ovat onnen kyyneleitä. Kaunis kevätaurinkoinen päivä aukaisee hiljalleen silm...

Info

VJM Magazine on Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin maisteriopiskelijoiden verkkojulkaisu. Opinnot sisältävät erilaisia journalistisen kuvauksen lajeja, ja perinteisen valokuvan lisäksi koulutuksen keskeisiä painopisteitä ovat verkkojulkaiseminen ja ulkoasusuunnittelu.

Madrid-Tampere Express

Madrid-Tampere Express (MTE) on kahden yliopiston hanke, jossa tehdään journalismia mobiililaitteilla. Hankkeen osapuolina ovat Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos ja Madridin Rey Juan Carlos University (URJC).